SKML Ry edustaa International Krav Maga Federationia Suomessa

SKML Ry edustaa menetelmän perustajan Imi Lichtenfieldin perustamaa International Krav Maga Federationia (IKMF) Suomessa. Krav Maga rantautui Suomeen todenteolla vuonna 1996 pidetyn ensimmäisen ohjaajakoulutuksen kautta. Suomen Krav Maga Liitto perustettiin vuonna 1999 edustamaan seuroja yhteisesti.

Suomen Krav Maga Liiton tarkoituksena on edistää Krav Magan harjoittelua Suomessa sekä kehittää siitä realistista itsepuolusharjoittelua, jota menetelmän perustaja sen halusi olevan. Teemme hedelmällistä yhteistyötä myös muiden kamppailulajiliittojen kanssa ja kehitämme heidän sekä Suomen Liikunnan ja Urheilun (SLU:n) kanssa kamppailulajivalmennusta.

Suomen Krav Maga Liitto Ry jäsenseuroineen tarjoaa mahdollisuuden harjoitella menetelmän itsepuolustusversioita, joskin useat ohjaajamme ovat suorittaneet myös lähitaistelukouluttajakoulutuksen sekä viranomaiskravmagan ohjaajakoulutuksen. Menetelmän monipuolinen, yksinkertaisten reagointimallien toistaminen samantyyppisten hyökkäysten torjumiseen tekee siitä helposti omaksuttavan ja palkitsevan tavan harjoitella itsepuolustusta. Ei arvioida tyyliä, onnistuminen riittää.

Muualla verkossa

International Krav Maga Federation (IKMF)